Helsingin Idols-koelauluissa hyytävä tunnelma

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositun Idols-realitysarjan koelauluja on järjestetty viime viikkoina ympäri Suomea. Lumisessa Helsingissä koelaulut järjestettiin viikonloppuna lumisissa ja hyytävän kylmissä merkeissä. Tilaisuuden järjestelyt menivät kuitenkin hieman poskelleen.

Koelauluissa oli mukana noin 800 laulajaa, joista monet suovaantuivat Idols-tuotannon järjestelyihin. Kaupungissa paukkunutta pakkasta nimittäin ei ollut otettu huomioon, sillä osallistujat joutuivat odottamaan vuoroaan pakkasessa vähissä vaatteissa jopa tuntikausia, Ilta-Sanomat kertoi eilen.

Ulkona jonottaville jaettiin kuitenkin jonkin verran huopia ensihätään. Paikalle jouduttiin hälyttämään myös ambulanssi. Lehdessä ohjelman tuotantotiimi sälytti vastuuta myös osallistujille itselleen ja ihmetteli miksi helsinkiläiset olivat uskaltautuneet liikkelle vähissä vaatteissa.

Uusimmat