Peppujulkkis teki hyvää myös jouluna

Viihdeuutiset · Stara.fi

Realitytähti Kim Kardashian tuli alunperin tunnetuksi muhkeista muodoistaan ja alastonkuvistaan. Sittemmin hän on onnistunut nousemaan niin sanotuksi oikeaksi julkkikseksi ja vieläpä erittäin seuratuksi sellaiseksi.

Nyt Kardashian on pönkittänyt alati kasvavaa suosiotaan käyttämällä myös eilisen jouluaaton hyvään tarkoitukseen. Hän kirjoitti nimittäin Twitter-blogissaan käyneensä aattona jakamassa lahjoja Los Angelesin lastensairaalassa. Kim ihasteli erityisesti lasten saamaa lahjavuorta, sillä lapsille oli jaossa peräti 500 lahjaa. Sairaalavisiitin jälkeen Kim suuntasi äitinsä luokse perheensä perinteisiin joulujuhliin.

Kim Kardashian oli viime vuonna maailman eniten ansainnut realitytähti. Hieman ennen joulua julkistettiin alustava tieto siitä, että hän olisi tienannut kuluneena vuonna enemmän kuin monista bisneksistään tunnettu seurapiirijulkkis Paris Hilton.