Hayden Panettiere paljasteli löysissä vaatteissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippusuositusta Heroes-televisiosarjasta tunnetuksi tullut Hayden Panettiere seurustelee nykyisin ukrainalaisen nyrkkeilymestari Wladimir Klitschkon kanssa. Viime aikoina Hayden on ollut otsikoissa kohutun raiskaaja-murhaajan roolinsa merkeissä.

Scream 4 -elokuvaa syksyllä kuvannut Hayden on viime viikkoina kuvattu useita kertoja julkkisjuhlissa miehensä kanssa ja ilman häntä. Nyt Haydenin yksityiset lomakuvat ovat päätyneet julkisuuteen. Kyseessä ovat kuvat, joissa kaunotar nähdään reissaamassa ystäviensä kanssa esimerkiksi Roomassa, Italiassa. Eräässä kuvassa kumartelevan Haydenin paita paljastaa liikaa.

Taannoin Hayden vihjasi jättävänsä kameroiden edessä näyttelemisen kokeillakseen teattereiden lavoja.

– Juuri nyt keskityn pääasiassa elokuviin. Haluan kuitenkin pysyä avoimena kaikelle tähän teollisuuteen liittyvään. Juuri nyt minulla on eräs näytelmä, jonka roolista olen kiinnostunut, mutta eihän sitä koskaan tiedä, Hayden Panettiere kertoi Access Hollywoodille.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat