Lea Michele ei jätä ketään kylmäksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomeen äskettäin rantautunut Glee-televisiosarja on saanut maailmalla suuren suosion. Sarjan kaunotar Lea Michele rankattiin keväällä arvostetun Time-aikakauslehden toimesta maailman vaikutusvaltaisimpien ihmisten listalle.

Hollywood-tuottajat kehottivat suurinenäistä naista aikoinaan nenäleikkaukseen, koska hän ei ollut tarpeeksi kaunis televisiorooleihin. Menestys suositussa Glee-sarjassa on tähden mukaan paras merkki siitä, että hän kelpaa yleisölle omana itsenään ilman operointeja. Nyt verkkoon on koottu näyttävä kooste neitokaisen parhaista kuluneen vuoden kuvista. Mukana galleriassa on myös hieman rohkeampia otoksia sekä koulutyttökuva, joka aiheutti taannoin vastustusta liian seksikkäänä.

24-vuotias Michele poseerasi taannoin GQ-lehden kannessa ja sisäsivuilla odottamattoman rohkeasti koulutytön asussa ja pelkissä pikkuhousuissa. Kuvista nousi välittömästi kohu, koska lasten vanhempia edustava järjestö piti niitä liian seksikkäinä. Vanhemmat paheksuivat myös sitä että aikuisille miehille suunnattu lehti seksualisoi nuorten suosiman sarjan tähdet.