Daniel Craig kuherteli näyttelijäkaunottaren kanssa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijäkaunotar Rachel Weisz tunnetaan muiden muassa elokuvista Muumio ja Muumion paluu. Hän avioitui yhdeksän vuotta sitten elokuvaohjaaja Darren Aronofskyn kanssa ja pariskunta sai neljä vuotta sitten Henry Chance -nimisen pojan. Taannoin pariskunta kuitenkin erosi yllättäen.

Avioeron syyksi epäiltiin suhdetta James Bond -tähti Daniel Craigiin. Nyt epäilyt ovat vahvistuneet, sillä Rachel ja Daniel viettivät joulun yhdessä romanttisessa Somersetissä, Britanniassa. Julkkispari nähtiin kävelyllä käsi kädessä. Brittiläinen News of the World -lehti julkaisi pariskunnasta ensimmäisenä myös kuvamateriaalia.

Nyt Daily Mail –lehti kertoo pariskunnan asuneen vuokraamassaan pienessä mökissä, jossa he saivat kuherrella rauhassa katseilta. Hintaa lemmenpesällä oli viikon ajalle noin 1.170 euroa, joten mistään luksusmökistä ei ollut kyse. Lehden mukaan pariskunta ei yrittänyt edes peitellä rakkauttaan, sillä he viettivät nimittäin aikaa myös pubissa ja ruokaostoksilla.

Gayparship-julkaisun naislukijat äänestivät pari vuotta sitten kuka Hollywood-tähti kelpaisi heille deittikaveriksi. Listan ykköseksi sijoittui näyttelijä Keira Knightley, jota äänesti peräti 35 prosenttia vastanneista. Toiseksi sijoittui näyttelijä Kate Winslet ja kolmanneksi Rachel Weisz. Daniel Craig taisi ottaa vihjeestä vaarin.