George Michael osti 6 000 000 dollarin lomamökin

Viihdeuutiset · Stara.fi

1980-luvulla WHAM! -yhtyeen toisena puoliskona tunnetuksi tullut poptähti George Michael istui vielä syyskuussa vankilassa rattijuopumuksesta saamaansa tuomiota. Hän ajoi autollaan päin tien vieressä ollutta asuintaloa Hampsteadissa, Pohjois-Lontoossa.

George Michael on nyt vapaalla jalalla ja hän on ostanut itselleen uuden loma-asunnon Australiasta. Kyseessä on Real Estalker -sivuston mukaan kuuden miljoonan dollarin talo uima-altaalla ja merinäköalalla. Sydneyssa sijaitsevassa talossa on myös viisi makuuhuonetta. Katso kuvat ”mökistä” tästä. Laulaja omistaa tämän huushollin lisäksi lukaalit Lontoossa ja Los Angelesissa, joten hänen on helppoa vaihtaa halutessaan mannerta.

George Michaelin taannoinen vankilareissu sujui mukavissa merkeissä. Daily Mail -lehden raportin mukaan discotähti sai esimerkiksi katsella televisiota, ostaa pikkupurtavaa ja pelata biljardia. Muista vangeista poiketen hänellä oli myös oma yksityinen sellinsä. Tapaus suututti monet, sillä sitä pidettiin osoituksena julkkistähtien saamasta erikoiskohtelusta.