Suosikkilaulaja löytyi menehtyneenä – supertähdet surevat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viihdemaailma on menettänyt kuluneena vuonna lukuisia pidettyjä tähtiä niin näyttelijöiden kuin laulajienkin saralta. Tänään viihdemaailman sai jälleen suru-uutisia, kun tieto suositun ja vaikutusvaltaisen laulajattaren äkillisestä kuolemasta levisi Hollywoodissa.

Kyseessä on laulaja Teena Marie, joka löydettiin menehtyneenä Los Angelesissa sijaitsevasta kodistaan. Hänen kuolinsyynsä on vielä epäselvä, mutta viranomaiset tutkivat asiaa. Teena Marie nautti suurta suosiota erityisesti 1980-luvulla, jolloin hän julkaisi useita hittejä.

Tänään lukuisat Hollywoodin supertähdet ovat ilmaisseet surunvalittelunsa pidetyn laulajan poismenosta. Monet heistä ovat kirjoittaneet surunvalittelunsa Twitter-mikroblogeihinsa. Mary J. Blige on aiemminkin kertonut saaneensa aikoinaan vaikutteita erityisesti Teena Marielta.

– Rakastan sinua ikuisesti Tina Mari. Kaipaan sinun portugalilaista rakkauttasi. Musiikkisi elää ikuisesti minun kauttani. Tina, sinä pysyt aina sydämessäni. Lepää rauhassa, Mary J. Blige kirjoitti.

Hänen lisäkseen esikuvaansa surivat julkisesti myös ainakin Faith Evans, Pink ja Alicia Keys.

– Jumala siunaa Teena Marieta ja hänen perhettään. Haluan sanoa, että Fire & Desire on yksi kauneimmin esitetyistä kappaleista. Kerran kaunis kappale, aina kaunis kappale, Alicia Keys kirjoitti.

Uusimmat