Joka naisen unelma? Hiphop-tähti osti 350.000 dollarilla käsilaukkuja

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Maailman suosituimpiin hiphop-tähtiin lukeutuva Jay-Z, oikealta nimeltään Shawn Carter, on nykyisin monimiljonääri ja naimisissa supertähti Beyonce Knowlesin kanssa. Tuleva uusivuosi saa miehen esiintymään Las Vegasissa miljoonan dollarin hinnalla.

Joulua juhlittiin tähtipariskunnan kotona suuren lahjamäärän avulla. Jay-Z oli ostanut nimittäin vaimolleen 350.000 dollarin edestä käsilaukkuja. Contact Music -julkaisun mukaan laukut ostettiin jouluaattona Madison Avenuelta New York Cityssä. Esimerkiksi ostosten joukkoon kuulunut Birkin-käsilaukku on jälleenmyyntiarvoltaan noin 150.000 dollaria. Lähteen mukaan artisti teki ostoksiaan Hermes-liikkeessä. Turvamiehet vartioivat tuolloin liikkeen ovea.

Laukut ovat luultavasti kiitollisuudenosoitus vaimolle tämän antamasta syntymäpäivälahjasta. Beyonce antoi nimittäin miehelleen lahjaksi kahden miljoonan dollarin arvoisen Bugatti Veyron Grand –urheiluauton. Jay-Z juhli syntymäpäiväänsä 4. joulukuuta ja hän täytti tuolloin 41 vuotta.