Jessica Alba viettelevänä uima-altaalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijäkaunotar Jessica Alba on parhaillaan kovasti esillä, sillä hän tähdittää sekä Machete että Pienin painajainen perheessä -elokuvia. Ennen näitä elokuvia pitkään vain perhe-elämään keskittynyt kaunotar on samalla noussut taas muotilehtien suosikiksi.

Nyt Alba nähdään poseeraamassa Bazaar-lehden tammikuun numeron kannessa sensuellissa asussa. Uima-altaan reunalla aurinkoa palvova kaunotar kertoo lehden haastattelussa muiden muassa avioliitostaan ja siitä että on oppinut hyväksymään sen, että ei ole täydellinen.

Jessica Alba paljasti äskettäin myös vähemmän mairittelevia puolia itsestään, sillä hän kertoi olevansa hyvin mustasukkainen miehestään Cash Warrenista. Jessica paljasti tulevansa hulluksi, jos näkee miehensä flirttailevan toisten naisten kanssa.

– Tiedän, että vaikka mieheni ei pettäisi minua työkavereidensa kanssa, mutta jos he ovat edes hivenen viehättäviä tai jos heidän välillään on vähänkään sähköä tai jos he sanailevat keskenään söpösti, niin minä sekoan, Alba paljasti Access Hollywood -julkaisulle.

Jessica Alba ja Cash Warren ovat olleet naimisissa vuodesta 2008. Pariskunnalla on kaksivuotias tytär Honor Marie. Alba nähdään parhaillaan Suomenkin valkokankailla Machete-elokuvassa seksikkäänä lainvalvojana.

Jessica Alba Bazaar