Rihanna paljastelee hajuvesimainoksessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme viime viikolla kuinka Britannian X Factor -finaalilähetyksessä nähtiin kisan voittaneen Matt Cardlen ja Rihannan yhteinen esiintyminen. Viikonloppuna Rihanna suuntasi kotimaahansa Barbadokselle, jossa hänet ikuistettiin nauttimassa rantaelämästä.

Nyt Rihanna poseeraa seuraavan oheistuotteensa mainoskuvassa. Kyseessä on hajuvesi, jonka pakkauksessa supertähti nähdään haistelemassa vaaleanpunaista ruusua paljastavassa asussa. Hänellä on nimittäin ylävartalonsa peittona ainoastan avoimeksi jätetty paita.

Joululoman aikana vahvistuivat huhut, joiden mukaan Rihanna oli lomailemassa sinkkuna. Hänen kerrottiin nimittäin eronneen hieman aiemmin miesystävästään Matt Kempistä noin vuoden seurustelun jälkeen. Välimatka ajoi parin erilleen, sillä laulaja itse kiertää jatkuvasti ympäri maailmaa työnsä takia. Baseballia pelaava Kemp joutuu puolestaan matkustamaan ympäri Yhdysvaltoja Dodgers-joukkueensa kanssa.

Rihanna