Jessica Alba poseerasi peppu sannassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijäkaunotar Jessica Alba nähdään parhaillaan Suomessakin samanaikaisesti kahdessa elokuvassa, kun hän tähdittää sekä Machete että Pienin painajainen perheessä -elokuvia. Niiden myötä Jessican osakkeet ovat taas nousseet viihdelehdissä.

Paparazzien kasvanut mielenkiinto näkyy myös siinä, että kaunottaren kuvia nähdään nyt aikaisempaa useammin. Muutama päivä sitten Jessica kertoi ettei pidä itseään seksisymbolina, mutta myönsi seksikkään naisen maineen hivelevän perheenäidin itsetuntoa. Nyt Jessica on ikuistettu nauttimassa rantaelämästä pienokaisensa kanssa Los Cabosissa, Meksikossa.

Alba paljasti äskettäin myös vähemmän mairittelevia puolia itsestään, sillä hän kertoi olevansa hyvin mustasukkainen miehestään Cash Warrenista. Jessica paljasti tulevansa hulluksi, jos näkee miehensä flirttailevan toisten naisten kanssa.

– Tiedän, että vaikka mieheni ei pettäisi minua työkavereidensa kanssa, mutta jos he ovat edes hivenen viehättäviä tai jos heidän välillään on vähänkään sähköä tai jos he sanailevat keskenään söpösti, niin minä sekoan, Alba paljasti Access Hollywood -julkaisulle.

Jessica Alba ja Cash Warren ovat olleet naimisissa vuodesta 2008. Pariskunnalla on kaksivuotias tytär Honor Marie. Alba nähdään parhaillaan Suomenkin valkokankailla Machete-elokuvassa seksikkäänä lainvalvojana.