”Juon vähemmän alkoholia vuonna 2011”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Beckhamien julkkisperhe on ollut vuodenvaihteessa otsikoissa lähinnä siksi, että David Beckham suivaantui prostituoidun seksiväitteistä ja haastoi tämän oikeuteen. David vaatii 18 miljoonan dollarin korvauksia perättömistä väitteistä. Victoria on puolestaan tehnyt esimerkillisen uudenvuodenlupauksen.

Davidin vaimo ja entinen Spice Girls -tähti Victoria Beckham on nimittäin luvannut vuodenvaihteessa juovansa aikaisempaa vähemmän alkoholia alkaneena vuonna. Muotisuunnittelijan uraa parhaillaan tekevä kolmen lapsen äiti haluaa keskittyä aiempaa enemmän perheeseensä ja kauneuteensa. Myös uudet lupaukset noudattelivat tätä linjausta.

– Haluan nukkua enemmän, juoda enemmän vettä ja vähemmän shampanjaa, Victoria kertoi Mirror-lehden mukaan.

Viime vuonna Victoria yllätti monet hankkiutumalla eroon silikonirinnoistaan ja palaamalla luonnollisiin muotoihinsa. Päätös sai runsaasti kannatusta moneltakin taholta.