Teinitähdet kiinni rysän päältä – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Teinitähti Justin Bieber on yhdistetty viimeisten kuukausien aikana moneen nuoreen kaunottareen, kuten vastikään 18 vuotta täyttäneeseen Selena Gomeziin. Nuoret tähdet ovat viihtyneet hyvin yhdessä, mutta vahvistusta nuoren kohuparin suhteelle ei ole kuitenkaan saatu.

Viime päivien tapahtumien perusteella suhteelle ei tarvita enää kummankaan nuoren tähden vahvistusta, sillä kuvat kertovat enemmän kuin tuhannet sanat. Heidät on nähty jo useamman kerran yhdessä hellissä tunnelmissa, ja parhaillaan pariskunta on yhteisellä lemmenlomalla Karibialla. Reissulta saatiin pari päivää sitten halailukuvia, mutta nyt paparazzit ovat saaneet todellisen täyspotin.

Nyt Justin Bieber ja Selena Gomez on nimittäin kuvattu halailemassa hotellihuoneensa parvekkeella, ja kuvassa Justin antaa kaksi vuotta vanhemmalle rakkaalleen hellän suudelman poskelle. Takaisin sisään mennessään Justin vielä taputtaa tyttöystäväänsä hellästi takapuolelle. Justiniin ihastuneet fanit ovat vuodattaneet tuntojaan uusista kuvista Twitter-mikroblogissa. Osa faneista ymmärtää olla myös onnellinen idolinsa puolesta.