Shokkiero: Hollywoodin kohuparin ikäero oli liikaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viihdemaailmassa on seurattu viime viikkoina tiiviisti uuden julkkisparin suhdetta, kun näyttelijä Jake Gyllenhaal ja laulaja Taylor Swift ryhtyivät pari kuukautta sitten seurustelemaan. Heidän on kerrottu esitelleen toisensa vanhemmilleen ja antaneen toisilleen huiman arvokkaita lahjoja. Nyt suhde on kuitenkin lehtitietojen mukaan ohi.

Lokakuussa seurustelemaan ryhtyneet supertähdet viettivät Us Weekly -lehden mukaan jo joulun sinkkuina, eli ero tapahtui jossain vaiheessa joulukuuta. Pariskunnan lähipiiri vahvisti tiedon lehdelle. Hollywoodissa leviävien huhujen mukaan 30-vuotias Gyllenhaal jätti 21-vuotiaan Swiftin, koska hän tunsi yhdeksän vuoden ikäeron olevan liikaa.

Taylorin kerrotaan olevan masentunut erosta. Parhaillaan Jake Gyllenhaal nähdään Suomenkin valkokankailla draamaelokuvassa Love and Other Drugs, jossa hänellä on runsaasti seksikohtauksia Anne Hathawayn kanssa.

Uusimmat