Kimberley Walshin vartalo kuin unelma

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yksi viime vuosien menestyksekkäimmistä tyttöyhtyeistä, brittiläinen Girls Aloud, ilmoitti noin kolme vuotta sitten hajoavansa. Bändin jäsenet, Sarah Harding, Cheryl Cole, Nadine Coyle, Nicola Roberts ja Kimberley Walsh, ovat kuitenkin jatkaneet uraansa muiden muassa sooloalbumeilla. Neitokaiset ovat tällä hetkellä myös hyvissä väleissä toistensa kanssa.

Poptähti Kimberley Walsh tunnetaan erityisesti näyttävästä vartalostaan. Nyt hän kertoo upean vartalonsa syyn piilevän hänen treeneissään. Katso kuvat tästä. Puma-merkin mainoshahmona toimiva Walsh syö mitä haluaa, mutta hän myös kuntoilee runsaasti. Syömisen tarkkailu ei kaunottaren mukaan toimi hänellä lainkaan. Walsh on myös rajoittanut alkoholinkäyttöään, sillä hän on huomannut juomisen pahat vaikutukset.

– Girls Aloud –yhtyeen alkuaikoina menin vartaloni suhteen todella tiukille. Kokeilin erilaisia dieettejä huonolla menestyksellä. Atkinsin dieetin avulla laihduin muutaman kilon viikossa, mutta kaikki tuli kuitenkin takaisin. En kokeilisi sitä enää. Juomiseni on myös vähentynyt, koska krapula ei ole sen arvoista. Muutama lasi viiniä riittää. Olen perso makealle, joten sen takia kuntoilen paljon. Syön myös pastaa ja pikaruokaa, mutta en joka päivä, Kimberley Walsh kertoi Closer-lehdelle.

Cheryl Cole lähetti bändikollegalleen syntymäpäivälahjaksi laatikollisen Primrose Bakery –leivonnaisia. Walsh paljasti syöneensä nämä yhden viikonlopun aikana, mutta myös kuntoilleensa sen edestä. Kaunotar ei täten jättänyt yhtään leivonnaista miesystävälleen Justin Scottille. Justin Scott ja Walsh ovat pitäneet yhtä jo viisi vuotta, mutta kosintaa ei ole vielä tapahtunut.

– En minä sitä edes odota. Viisi vuotta suhdetta on nyt kuitenkin takana. Ostimme myös vastikään ensimmäisen oman talomme. En usko, että kihlaudumme tämän vuoden aikana. Justinilla on paljon paineita ja hän on jääräpäinen. Jos saamme jossain vaiheessa hiukan hengitystilaa niin sitten hän saattaisi kosia, Kimberley Walsh pohti Closer-lehdelle.