Natalie Portman puolialastomana leffatrailerissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Leffakaunotar Natalie Portman nähdään parhaillaan ympäri maailmaa kohutun Black Swan -elokuvan tähtenä. Elokuvassa lesbokohtauksissakin nähtävä kaunotar järjesti äskettäin todellisen uutispommin kertoessaan olevansa sekä kihloissa että raskaana.

Natalie Portman odottaa parhaillaan lasta ranskalaissyntyiselle kihlatulleen Benjamin Millepiedille. Pariskunta tapasi Black Swan -elokuvan kuvauksissa. Portman nähdään tänä vuonna puolialastomana parissakin elokuvassa. Niistä ensimmäinen on No Strings Attached, joka saa ensi-iltansa maailmalla 21. tammikuuta. Elokuvan trailerissa kaunotar nähdään puolialastomana harrastamassa seksiä Ashton Kutcherin kanssa. Katso traileri alta.

Portmanin toinen uutuuselokuva on Your Highness. Tämänkin elokuvan mainostrailerissa hän esiintyy puolialastomana kohtauksessa, jossa hän riisuu itsensä rannalla. Vaikka kaunottarella on yllään stringit ja rintaliivit, oli mainos silti liikaa ja kiellettiin Britanniassa liian seksuaalisen sisältönsä takia. Sittemmin traileri hyväksyttiin ikärajalla varustettuna, mutta myöhemmin peppu kuitenkin peitettiin digitaalisesti lisäämällä kaunottaren jalkaan peittävämmät bikinit.