Chloe Sevignyn bikinikuvat noteerattiin laajasti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywoodin tunnetuimpiin lapsitähtiin aiemmin lukeutunut Chloe Sevigny on monista elokuvarooleistaan huolimatta onnistunut pysyttelemään pääasiassa erossa kohuotsikoista. Taannoin hänet kuitenkin kuvattiin vahvassa laitamyötäisessä kostean juhlaillan jälkeen.

Kerroimme viime viikolla kuinka Chloe Sevigny oli lomailemassa Miamissa, Floridassa. Paparazzit ikuistivat hänet useampanakin päivänä bikineissä, ja kuvat saivat valtavan huomion ympäri maailmaa. Nyt aurinkoloma lienee jo ohi, mutta kuvat aiheuttavat edelleen kiinnostusta. Samalla Sevigny palasi mahdollisesti jäädäkseen viihdelehtien otsikoihin.

36-vuotias Chloe Sevigny nousi tähdeksi kohutun Kids-teinielokuvan myötä vuonna 1995. Hän voitti roolistaan parhaan tulokkaan palkinnon. Todellinen läpimurto tapahtui kuitenkin neljä vuotta myöhemmin elokuvassa Boys Don’t Cry, josta hän sai suoranaisen palkintosateen ja ehdokkuudet parhaan naissivuosan Oscarin ja Golden Globen saajaksi. Sittemmin menestysrooleja ei ole enää juuri siunaantunut. Chloe Sevigny  seurusteli aiemmin peräti kahdeksan vuoden ajan muusikko Matt McAuleyn kanssa, mutta pariskunta erosi vuonna 2007.

Uusimmat