Demi Lovato selvisi pahoinpitelysyytteestä rahalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

18-vuotias teinitähti Demi Lovato on ollut jo viikkokausia tiiviisti otsikoissa hakeuduttuaan taannoin vieroitushoitoon. Neito halusi myös juhlistaa joulua kotonaan, mutta vieroitushoitolan henkilökunta antoi hänelle vain muutaman tunnin pituisen iltaloman. Sen Demi vietti perheineen muiden muassa elokuvissa.

Hoitojaksonsa aikana Demi Lovato on läpikäynyt myös huiman tyylinmuutoksen. Viime viikkoina viihdelehdissä on uutisoitu myös kuinka Demi iski tanssijaansa nyrkillä kiertueellaan. Lentokoneessa tapahtunut välikohtaus meni jo poliisitutkintaan, mutta sittemmin se sovittiin osapuolten välillä.

Aiemmin sovintosumman väitettiin olleen huomattava, mutta nyt on paljastunut, että pahoinpitely ei tullutkaan Demille kalliiksi. Tanssija Alex Welch sai rytäkässä mustan silmän, ja hän on nyt saanut popparilta pieneksi luonnehditun rahallisen korvauksen kärsimyksistään. Näin ollen Welch on vetänyt rikosilmoituksen pois. Radar Onlinen mukaan summa oli merkittävästi vähemmän kuin 100.000 dollaria.

Nuoren naisen väitetystä seksivideosta on myös kohuttu paljon julkisuudessa. Sen olemassaoloa ei ole saatu varmistettua, mutta Demiä aiotaan kuitenkin suojella kaikin keinoin. Suojelija löytyy yllättävältä taholta, sillä TMZ-julkaisu kertoo henkilön olevan aikuisviihdealan ammattilainen. Vivid Entertainment –aikuisviihdeyhtiön pääpomo Steve Hirsch aikoo nimittäin tehdä kaikkensa Demin puolesta. Jos nauha ilmaantuu niin Hirsch on luvannut ostaa ja tuhota sen.