Vares suoraan leffalistan ykköseksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Solar Filmsin tuottama Vares-elokuva Pahan suudelma keräsi avausviikonloppunaan 39.439 katsojaa ja elokuvan on tähän mennessä neljän päivän aikana nähnyt yhteensä jo 56.564 katsojaa.

– Olen äärettömän iloinen elokuvan menestyksestä ja ylpeä että sain olla osa hienoa tiimiä, joka teki elokuvan, ohjaaja Anders Engström kommentoi tulosta.

– Vareksen myötä saatiin loistava avaus myös kotimaisen elokuvan vuodelle 2011; kuluneena viikonloppuna yli puolet lipuista myytiin kotimaiseen elokuvaan ja yli kolmannes pelkästään Pahan suudelmaan. Kotimainen elokuva vetää – kiitos elokuvatekijöille ja yleisölle! Nordisk Filmin teatterilevityksen johtaja Katarina Nyman totesi.

Pahan suudelman pääosassa yksityisetsivä Jussi Vareksena on Antti Reini. Muissa osissa nähdään mm. Ilkka Heiskanen, Maria Järvenhelmi, Iina Kuustonen, Mikko Leppilampi, Outi Mäenpää, Mikko Nousiainen, Matti Onnismaa, Jasper Pääkkönen, Anu Sinisalo, Eppu Salminen ja Ville Virtanen. Pahan suudelman ensi-iltapäivä oli poikkeuksellisesti torstaina 6. tammikuuta 2011.

Uusimmat