Uhkeat Spring Break -opiskelijaneitokaiset bikinikuvissa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pohjois-Amerikassa Spring Break on yksi vuoden odotetuimmista juhlista, jota voidaan verrata hieman kärjistetysti vaikkapa suomalaisen Juhannuksen ja hiihtoloman välimuotoon. Kyseessä on nimittäin oppilaitoksissa yleensä maaliskuun loppupuolella vietettävä viikon lomajakso, joka kuluu monilta yleensä varsin kosteissa merkeissä.

Nyt amerikkalainen viihdesivusto on koonnut kuvagallerian näyttävimmistä Spring Break -kaunottarista.

Erityisesti Yhdysvalloissa ja Kanadassa nuoret kerääntyvät lomallaan rantakaupunkeihin nauttimaan auringosta ja juhlista. Floridan Fort Lauderdale on ollut yksi legendaarisimmista Spring Break -kohteista jo vuosikymmenten ajan. Mainetta ovat kasvattaneet lukuisat televisiosarjat ja elokuvat. Yhdysvaltojen ikärajojen takia monet alle 21-vuotiaat suuntaavat nykyisin juhlimaan ulkomaille, kuten Meksikoon ja Panamaan.

Suomessa Spring Break tunnetaan lähinnä Rukalla keväisin järjestettävänä viikonlopputapahtumana.

Uusimmat