Jessica Alban poistettu seksikohtaus vuoti nettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijäkaunotar Jessica Alba nähdään parhaillaan Suomessakin samanaikaisesti kahdessa elokuvassa, kun hän tähdittää sekä Machete että Pienin painajainen perheessä -elokuvia. Niiden myötä Jessican osakkeet ovat taas nousseet viihdelehdissä.

Machete-elokuvassa Jessica nähtiin myös alastomana, mutta pian selvisi että hänet olikin ”riisuttu” digitaalisesti. Nyt verkkoon on kuitenkin vuotanut samasta elokuvasta leikattu kohtaus, jossa nähdään kaksi Jessicaa. Hänellä on nimittäin kohtauksessa kaksoissisko, joka jää kiinni seksin harrastamisesta. Katso kohtaus alta. Jessica Alba näyttelee luonnollisesti molemmat roolit.

Muutama päivä sitten Jessica kertoi ettei pidä itseään seksisymbolina, mutta myönsi seksikkään naisen maineen hivelevän perheenäidin itsetuntoa. Alba paljasti äskettäin myös vähemmän mairittelevia puolia itsestään, sillä hän kertoi olevansa hyvin mustasukkainen miehestään Cash Warrenista. Jessica paljasti tulevansa hulluksi, jos näkee miehensä flirttailevan toisten naisten kanssa.