52-vuotias Sharon Stone on edelleen hottis

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Sharon Stone aiheutti kohua vuonna 1992 esiintyessään vahvasti eroottisena Basic Instict -elokuvassa. 52-vuotias supertähti on sittemmin jatkanut valitsemallaan linjalla. Nyt hän esittelee näyttävät jalkansa tiukassa nahka-asussa.

Tuoreissa kuvissa nähtävä nahkahousuinen Sharon Stone on säilyttänyt upean ulkonäkönsä ja vartalonsa. Naisen yllä nähtävään asukokonaisuuteen kuului neuletakki, paita, iso käsilaukku, aurinkolasit ja nilkkurit. Tiukat mustat nahkahousut paljastivat Stonen upeat ja hoikat sääret, kun muotitietoinen tähti kävi syömässä Costes-ravintolassa. Syömisen jälkeen hän lähti uuden The Burma Conspiracy -elokuvansa promotilaisuuteen. Ranskassa sama elokuva on nimeltään Largo Winch II.

Sharon Stone panostaa elokuviensa ohella muotiin. Nainen julkaisi joulukuussa oman korumallistonsa The Maji Collection. Mallisto oli suunniteltu Damiani Jewellers –yhtiölle. Työhön kului aikaa neljä vuotta, koska Stone teki samalla miehille tarkoitetut korut. Stone kertoi saaneensa inspiraation tähän ystäviltään Elton Johnilta ja Eltonin kumppanilta David Furnishilta. Näyttelijätär on tehnyt jo monien vuosien ajan yhteistyötä italialaisten jalokivikauppiaiden kanssa.