Vuoden netti-ilmiö avataan tänään televisiossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viimeistään vuoden 2010 lopulla ympäri maailmaa ihmisten mieliin iskostui termi WikiLeaks, jonka nimissä julkaistiin kymmeniätuhansia salaisia asiakirjoja. Samalla myös verkkopalvelun perustaja ja  johtaja Julian Assange nousi miljoonien ihmisten huulille kohutulla pidätyksellään.

Tänä iltana TV1 esittää kello 22.00 tuoreen dokumentin WikiLeaks, salaisuuden voima, jossa valotetaan hieman sekä WikiLeaksin että Assangen taustoja. Lisäksi dokumentissa kerrotaan kuinka organisaatio toimii kulissiensa takana. Ruotsalaistuotantoa olevassa dokumentissa paneudutaan Assangen elämään teini-ikäisestä saakka.

Dokumentin valmistumisen jälkeen tapahtumat ovat ehtineet saada jo huimasti jatkoa, sillä miestä epäillään nyt Ruotsissa raiskauksesta ja seksuaalisesta ahdistelusta. Dokumentin jatko-osan sijaan Assangesta ollaan lähitulevaisuudessa tekemässä elokuvaa. Taannoin maailmalla uutisoitiin, että Assange oli allekirjoittanut yli miljoonan euron sopimukset elämäkerrastaaan.