Vappu Pimiä: ”Silmäpussit isommat kuin tissit”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisille muiden muassa radioaalloilta ja televisioruuduista tunnetuksi tullut Vappu Pimiä ja hänen kollegansa Jenni Pääskysaari juontavat jatkossa Korkojen kera -televisiosarjaa yhdessä. Nyt neitokaiset ovat vierailleet radiohaastattelussa.

Juontajapari oli MetroFM-radion haastattelussa kertomassa tulevasta ohjelmastaan. Haastattelussa puhuttiin toki paljon muutakin, ja samalla Jenni ja Vappu paljastivat tuntemuksensa hieman ennen ohjelman alkamista. Pääskysaari pääsi unettomuudestaan nähtyään ohjelman lavasteet.

– Mä olin vaan illalla, että jumanpaukku tästähän tulee hyvä. Menin sänkyyn, aloin kuorsaamaan ja nukuin paremmin kuin viikkoon, Jenni Pääskysaari kertoi.

Vappu Pimiä kertoi haastattelussa ”oman naaman oksettaneen”, koska se on ollut viime aikoina niin paljon kansikuvissa. Hän toivoi, että kukaan muu ei olisi kokenut moista. Pimiä ei ole Pääskysaaresta poiketen saanut juuri nukuttua.

– Mä heräsin tänä aamuna kello 05.20, enkä ole nukkunut sen jälkeen silmäystäkään. Että jos silmäpussit on tänäänkin isommat kuin tissit niin se johtuu siitä, Vappu Pimiä naureskeli.

Korkojen kera -keskusteluohjelma alkaa MTV3-kanavalla tänään 14. tammikuuta kello 20.00.