David Hasselhoffia buuattiin lavalta – yleisö heitteli supertähteä pulloilla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ritari Ässä ja Baywatch -televisiosarjoista aikoinaan tunnetuksi tullut näyttelijä David Hasselhoff on ollut viime vuosina esillä lähinnä päihdekierteensä merkeissä, mutta äskettäin hänen uusi realityohjelmansa floppasi rajusti ja lopetettiin kesken.

Brittien X Factor -ohjelmaa Piers Morganin tilalla tuomaroiva televisiotähti oli perjantaina esiintymässä Lontoossa järjestetyllä laulukeikalla, jonne hän saapui vartin myöhässä. Opiskelijoista koostuva yleisö buuasi häntä kovaan ääneen pois lavalta. Lisäksi juopuneet opiskelijat tehostivat vaatimustaan heittämällä lavalle muiden muassa pulloja.

Konkari onnistui kuitenkin kääntämään tilanteen voitoksi, sillä hän pyysi nöyrästi anteeksi myöhästymistään ja pilaili itsensä kustannuksella. Mirror-lehden mukaan yleisö innostui lopulta toden teolla, kun David Hasselhoff lauloi Baywatch-sarjansa tunnuskappaleen ja vuoden 2006 hittinsä Jump In My Car.

Taannoin David Hasselhoff tunnusti Star-lehdelle tapailevansa samaan aikaan kahta naista. Erona näiden naisten välillä on mantere, sillä toinen heistä asuu Pariisissa ja toinen San Franciscossa. Molemmat ovat läheisiä miehelle, mutta Hasselhoff ei omien sanojensa mukaan ole vielä valmis suhteeseen henkisellä tasolla.