Nicole Kidman ei enää piilottele alastonta vartaloaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippusuosittu australialaisnäyttelijä Nicole Kidman tunnetaan kuvankauniina ja hoikkana kaunottarena, joka on kavahtanut paljasta pintaa. Hän on parhaansa mukaan vältellyt nakukohtauksia, mutta joutunut kuitenkin tekemään niitä jo useamman kerran.

Kidman ja hänen artistimiehensä Keith Urban saivat pari vuotta sitten tyttären, joka levytti kesällä ensimmäisen kappaleensa. Eilen pariskunta kertoi, että heille syntyi joulukuun lopussa jo toinen lapsi. Kyseessä on Faith Margaret -niminen tyttövauva, joka sai alkunsa parin sukusoluista hedelmöitetystä alkiosta sijaissynnyttäjän kohdussa.

Nyt Nicole on kertonut W Magazine -lehden haastattelussa, että perheen perustaminen on muuttanut hänen suhtautumistaan alastomuuteen ja omaan alastomaan vartaloonsa. Hän kertoi että ei enää välitä alastomuudesta ja että lapsen saamisen jälkeen hänellä ei ole enää niin paljoa estoja alastomuutta kohtaan. Lisäksi hän kertoi nauttivansa kovasti äitiyden myötä kasvaneista rinnoistaan.

Nicole Kidman muistetaan myös avioliitostaan Tom Cruisen kanssa. Pariskunta ei kuitenkaan saanut aikaan omaa jälkikasvua, mutta he adoptoivat kaksi lasta. Isabella on nykyään 18-vuotias ja Connor on myös jo 15-vuotias teinipoika. Hello!-julkaisu kertoo adoptiolasten asuvan kuitenkin Tom Cruisen luona ja se tekee Kidmanin onnettomaksi ja hiukan katkeraksi. Nuoret eivät nimittäin halunneet asua ollenkaan hänen ja Keith Urbanin kanssa.

– Se oli ja on yhä heidän oma valintansa ja se rikkoi aikoinaan minun sydämeni. He eivät halua viettää aikaa minun kanssani. Rakastan ajatusta siitä, että he asuisivat minun ja Keithin kanssa. Eivät he sitä koskaan aio tehdä. Olen kuitenkin toisaalta onnellinen ja ylpeä siitä tavasta, jolla Tom ja Katie ovat kasvattaneet lapset. Nuoret ovat terveitä ja he kaikki ovat yhdessä, mikä on mielestäni ihailtavaa nykymaailmassa, Nicole Kidman kertoi.