Katsojat tyrmistyivät TV2:n Satuhäät-realityohjelmasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yleisradion suosittu realityohjelma Satuhäät on puhuttanut tänään poikkeuksellisen paljon. Eilen illalla ohjelman aikaan alkoi yhteisöpalvelu Facebookiin suorastaan tulvia ohjelmaa koskevia viestejä, joissa päiviteltiin tavallisesta poikkeavaa paria ja heidän häitään. Keskustelu on jatkunut kiivaana myös tänään.

Eilen oli vuorossa uuden tuotantokauden toinen osa, jossa nähtiin kirjaimellisesti Satuhäät. Häävieraita oli nimittäin pyydetty pukeutumaan satuhahmoiksi. Lisäksi avioparilla, Jannella ja Mintulla, oli tavallisuudesta poikkeavat asut yllään ja he kutsuivat toisiaan Aasiksi ja Poniksi. Nuorempia katsojia tämä lähinnä huvitti esimerkiksi Facebook ja Twitter -viestien perusteella, mutta monet vanhemmat katsojat eivät pitäneet perinteistä poikkeavasta seremoniasta.

Janakkalassa avioitunut persoonallinen pariskunta ei siis ollut kaikkien mieleen, ja jaksoa haukuttiin jopa kaikkien aikojen huonoimmaksi. Jakso on edelleen katsotttavissa verkon kautta YLE Areenassa. Ohjelman tuottaja Juha-Pekka Ristmeri kertoi Iltalehdelle, että palautetta on tullut esimerkiksi iäkkäämmiltä rouvilta. Myös ensimmäisen jakson runsas alkoholin käyttö närkästytti.

– Ennen kaikkea iäkkäämmät rouvat ovat olleet närkästyneitä ensimmäisestä jaksosta, jossa kiroiltiin ja käytettin alkoholia. Mutta se oli heidän tapansa juhlia, Ristmeri kertoi Iltalehdelle.