Nicki Minaj’n keikka kariutui joukkotappeluun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippusuosioon nopeasti noussut naispuolinen trinidadilainen hiphop-tähti Nicki Minaj on menestynyt musiikillisesti hyvin, mutta myös hänen ulkonäkönsä on noteerattu laajasti.

Nyt Nicki on joutunut harvinaiseen tilanteeseen konsertissaan. Nousevan tähden oli määrä esiintyä lontoolaisella Runway-klubilla, kun siellä puhkesi joukkotappelu. Artisti oli tappelun sattuessa vasta matkalla keikkapaikalle. Välikohtauksen takia keikka jouduttiin kuitenkin perumaan. Nicki Minaj kertoi tapahtuneesta Twitter-blogissaan.

Neitokainen sai keikan peruuntumisesta huolimatta 40.000 punnan keikkapalkkionsa. Yleisö oli maksanut lipuistaan 120 euroa kappaleelta. Perjantaina Minaj kertoi, että hänet oli heitetty seurueineen ulos maineikkaasta Dorchester-hotellista. Syytä hän ei vielä paljastanut.

Marraskuussa Nicki on otsikoissa, kun hänen kotitekoinen pornovideonsa päätyi vääriin käsiin. Ennen läpimurtoa kuvattua kotivideota kaupitellaan parhaillaan eniten tarjoavalle 100.000 dollarin hintaan.

26-vuotias Nicki Minaj, oikealta nimeltään Onika Tanya Maraj, on syntynyt Trinidadissa ja Tobacossa. Hän sai levytyssopimuksen Young Money Entertainment -yhtiön kanssa elokuussa 2009 ja on hiljalleen tekemässä läpimurtoaan. Hänen esikoislevynsä Pink Friday julkaistiin 19. marraskuuta 2010, mutta jo pari vuotta aiemmin hän voitti Vuoden naisartisti -palkinnon Underground Music Awardseissa. Lokakuussa 2010 Nicki Minaj oli historian ensimmäinen naisartisti, jolla oli seitsemän kappaletta samanaikaisesti Billboardin Hot 100 -listalla.

Uusimmat