Supertähdet suututtanut Ricky Gervais ei pyydä anteeksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nykyisin maailmanlaajuista suosiota nauttiva brittikoomikko Ricky Gervais on menestynyt upeasti erityisesti television puolella. Viime viikonloppuna hän isännöi Golden Globe -palkintogaalaa värikkääseen tyyliinsä, mutta suututti vitseillään monia julkkistähtiä.

Ricky Gervais teki parhaansa vitsaillessaan Hollywood-tähtien kustannuksella ja tarjosi hyvät naurut kotikatsomoihin. Yleisössä olleet tähdet eivät kuitenkaan olleet aivan samaa mieltä juttujen tasosta, ja tapahtuman jälkeen ilmoitettiin ettei Gervais ei ole enää jatkossa mukana gaalassa. Tapahtuman järjestäjän, Hollywood Foreign Press Associationin, edustaja Phillip Berk totesi, että moista käytöstä ei voida hyväksyä. Nyt koomikko on ihmetellyt asiasta noussutta kohua ja todennut CNN-kanavan Piers Morganin haastattelussa, ettei tehnyt mitään väärää. Hän ei myöskään suostu pyytämään anteeksi.

– En minusta tehnyt mitään väärää. Uskoin todella, että noilla ihmisillä olisi hieman enemmän huumorintajua. En voi pyytää anteeksi sitä että teen työni. Tarkoituksena on saada ihmiset nauramaan. Olen pahoillani jos joku pahoitti mielensä, mutta en ole pahoillani siitä mitä sanoin. Minut palkattiin siihen tehtävään, Ricky Gervais totesi Morganille.

Nykyisin Gervais on varakas mies, jonka tulevaisuus on turvattu ainakin taloudellisesti. Aina niin ei ole kuitenkaan ollut, ja taannoin Gervais paljasti kokeneensa köyhyyden kauhut. Nykyisin Gerwaisin omaisuuden arvioidaan olevan yli 10 miljoonaa euroa. Koomikko nousi tähdeksi vuonna 2001 The Office -televisiosarjan myötä. Sitä ennen hän joutui kuitenkin taistelemaan toimeentulostaan.

– Eräänkin kerran minulla oli jälkellä enää 50 penceä, joka oli viimeinen jäänne opintorahastani. Asuntoni vesimittari oli nollassa eikä minulla ollut puhtaita vaatteita ylleni. Tarvitsin kipeästi myös suihkua, joten päätin pestä itseni ja vaatteeni samaan aikaan, Ricky Gerwais kertoi Live-lehdelle.