Top Gear -ohjelman The Stig hämmentää jälleen: ”Hurjia huhuja”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britannian televisiomaailman viime syksyn suurin skandaali oli Top Gear -ohjelmassa The Stig -hahmona esiintyneen miehen henkilöllisyyden paljastuminen. Maailman suosituimman auto-ohjelman mystisen hahmon henkilöllisyyttä oli siihen saakka varjeltu äärimmäisen tarkasti.

Nyt The Stigin haalareiden ja kypärän alla työskentelee uusi henkilö. Britanniassa spekuloidaan parhaillaan uuden kuljettajan henkilöllisyydellä, ja Daily Mail -lehden mukaan hurjimpien huhujen mukaan kyseessä olisi naiskuljettaja. Hänet nähtiin ensimmäisen kerran televisioruuduissa eilen, ja kuljettajan muotojen vuoksi häntä epäillään naiseksi. Veikkaukset ovat kohdistuneet erityisesti saksalaiseen kilpa-ajajaan Sabine Schmitziin, joka on ajanut kilpaa BMW-tallissa.

Ohjelman juontaja Jeremy Clarkson on ottanut osaa keskusteluun ja väittänyt, että edes hän ei tiedä kuljettajan nimeä saati hänen sukupuoltaan. Hän kuitenkin vitsaili The Stigin olevan niin pienikokoinen, että jopa juontaja Richards Hammond vaikuttaa hänen rinnallaan jättiläiseltä. Uuden The Stigin rekrytointi järjestettiin tiukkojen turvatoimien saattelemana, että hänen henkilöllisyytensä ei paljastuisi.

Syksyllä paljastunut The Stig, kilpa-ajaja Ben Collins, halusi itse paljastua ja kirjoittaa elämäkerran. BBC kielsi tämän, mutta lopulta tuomioistuin antoi miehelle luvan kirjan julkaisemiseen ja siten myös henkilöllisyyden paljastamiseen. Mies sai kuitenkin saman tien potkut suosikkiohjelmasta ja siirtyi kilpailevan Fifth Gear -ohjelman leipiin.