Jessica Alban rintamus juhlien kohokohta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijäkaunotar Jessica Alba nähdään parhaillaan Suomessakin samanaikaisesti kahdessa elokuvassa, kun hän tähdittää sekä Machete että Pienin painajainen perheessä -elokuvia. Niiden myötä Jessican osakkeet ovat taas nousseet viihdelehdissä.

Aiemmin tällä viikolla kerroimme, kuinka Jessica Alba nähtiin hopeanhohtoisessa ja kireässä iltapuvussa Pariisissa järjestetyssä Vogue-lehden tapahtumassa. Tuolloin julkisuuteen oli vuotanut vain virallisia lehtikuvia, mutta nyt verkossa nähdään myös hieman epävirallisempaa kuvamateriaalia. Niissä Jessica nähdään poseeraamassa muiden juhlavieraiden kanssa, ja samalla hänen asunsa varsin avoin rintamus pääsee oikeuksiinsa.

Taannoin Jessica kertoi ettei pidä itseään seksisymbolina, mutta myönsi seksikkään naisen maineen hivelevän perheenäidin itsetuntoa. Alba paljasti äskettäin myös vähemmän mairittelevia puolia itsestään, sillä hän kertoi olevansa hyvin mustasukkainen miehestään Cash Warrenista. Jessica paljasti tulevansa hulluksi, jos näkee miehensä flirttailevan toisten naisten kanssa.

Uusimmat