Nainen väitti olevansa sinkku – hääkuvat Facebookissa veivät vankilaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Internetin yhteisöpalvelujen nopea yleistyminen on vaikeuttanut merkittävästi erilaisia huijauksia, kun ihmiset ovat avanneet elämäänsä yllättävän runsaasti verkossa kaikkien nähtäville. Moni työntekijä on saanut potkut, kun heidät on nähty sairausloman aikana Facebook-kuvissa esimerkiksi tanssimassa ja juhlimassa.

Nyt Hazel Cunningham on vuorostaan joutunut tukalaan tilanteeseen, kun hän julkaisi sekä hääkuvansa että Barbadokselle suuntautuneen häämatkansa kuvat Facebookissa sukulaistensa ja ystäviensä iloksi. Kuvat olivat kuitenkin myös muiden nähtävissä, ja lopulta myös tutkijat sattuivat näkemään hänen hääkuvansa. Cunningham oli nimittäin väittänyt viranomaisille olevansa sinkku ja hänelle oli siksi maksettu noin 45.000 euron arvosta erilaisia korvauksia.

Todellisuudessa Cunningham asui mukavasti yhdessä uuden aviomiehensä ja lastensa kanssa. Hääkuvien johdosta 47-vuotias Hazel Cunningham tunnusti rikoksen ja hänet tuomittiin neljäksi kuukaudeksi vankilaan, Daily Mail uutisoi. Lehden saamien tietojen mukaan nainen oli nostanut avustuksia ja saanut verohelpotuksia, kun hän samaan aikaan lomaili perheensä kanssa Turkin auringossa ja Karibian risteilyllä.

Uusimmat