Suomalaismiesten hurja Facebook-veto – kumiveneellä Helsingistä Tallinnaan!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Facebook-yhteisöpalvelussa on tehty viime aikoina toinen toistaan erikoisempia lupauksia, ja tuoreessa muistissa on esimerkiksi Kaivuri-Jukka. Nyt vastaava tempaus on vireillä hieman haastavammassa ja merellisemmässä ympäristössä.

Suomalainen poikaporukka on nimittäin esittänyt Facebookissa lupauksen, jonka mukaan he soutavat kumiveneellä Helsingistä Tallinnaan, mikäli tempauksen ryhmä (liity mukaan tästä) saa yhteisöpalvelussa 25.000 jäsentä. Tähän mennessä liittyneitä on jo 21.852, joten kumivene on aika laittaa tilaukseen. Projektin puuhamies Teemu Rinne kertoi Staralle mistä idea sai alkunsa.

– Oltiin kavereiden kanssa Tallinnan risteilyllä ja heitettiin läppää että olisi hienoa soutaa sinne. Ilta kului siinä ja sit päätettiin, että voitaisiin tehdä tuollainen juttu. Kun tässä on ollut näitä maantiepoikia, niin me voitais tehdä se merellä, Teemu Rinne kertoi Staralle.

Tavoite alkaa olla siis Facebookissa hiljalleen saavutettu, joten lupauksen lunastaminen vaikuttaa varsin todennäköiseltä. Tarkemmat suunnitelmat ovat kuitenkin vielä tässä vaiheessa vasta alkuvaiheessa.

– Heinäkuussa on tarkoitus lähteä matkaan. Vielä ei ole tietoa että tuleeko joku vene saattamaan. Olis hyvä että sellainen olis. Meille tulee hätäraketteja ja savuja mukaan, ja sit joku metallinpala, joka reagoi tutkaan. Soutamiseen menee arviolta 35 – 40 tuntia. Heinäkuussa on tarkoitus lähteä, mutta kumivenettä ei ole vielä tilattu, Rinne jatkoi.