Eliza Doolittlen Suomen keikka peruttu

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittilaulaja Eliza Doolittlen ensi viikon tiistaille 8. maaliskuuta suunniteltu Tavastian-keikka on peruuttu aikataulusyistä. Doolittlelle on ilmaantunut yllättäviä promotionaalisia sitoumuksia muualla Euroopassa, joiden vuoksi hän ei pääse konsertoimaan Suomeen.

Uutta keikkapäivämäärää ei ole saatu neuvoteltua, joten Tiketti lunastaa jo ostetut pääsyliput takaisin toimipisteissään. Eliza Doolittle nousi jo ensimmäisellä albumillaan suureen suosioon ja hittilistoille ympäri maailmaa. Stara soitti neitokaiselle viime viikolla ja tiedusteli hänen kuulumisiaan ennen Suomen vierailua. Kyseessä olisi ollut jo toinen vierailu, sillä Eliza käväisi viime vuonna keikalla Helsingissä.

– Se oli hieno vierailu. Olimme Suomessa vain päivän, mutta oli todella mukana käydä siellä ja viettää siellä hieman aikaa. Muistan erityisesti sen, että siellä oli todella kylmä. Kaikki olivat todella mukavia, joten minä viihdyin hyvin, Eliza Doolittle kertoi Staralle.

Lue poptähden haastattelu tästä.