Haastattelussa Eliza Doolittle

Haastattelut · Stara.fi

Huippusuosittu brittilaulaja Eliza Doolittle nousi jo ensimmäisellä albumillaan suureen suosioon ja hittilistoille ympäri maailmaa. Laulalupaus saapuu maaliskuussa esiintymään myös Suomeen, jossa hän ehti käväistä pikaisesti jo viime syksynä. Viihdelehti Stara soitti nyt neitokaiselle kysyäkseen hänen kuulumisiaan ennen seuraavaa Suomen matkaa.

– Hei, minä saavuin juuri Nizzaan Ranskassa. Olen parhaillaan autossa ja matkalla Italiaan, kiireinen Eliza vastasi matkapuhelimestaan.

Poptähti kiertää parhaillaan aktiivisesti keikoilla Euroopassa ja muualla maailmassa. Syksyinen vierailu kylmään Suomeen oli kuitenkin jäänyt hänelle lähtemättömästi mieleen.

– Se oli hieno vierailu. Olimme Suomessa vain päivän, mutta oli todella mukana käydä siellä ja viettää siellä hieman aikaa. Muistan erityisesti sen, että siellä oli todella kylmä. Kaikki olivat todella mukavia, joten minä viihdyin hyvin, Eliza Doolittle kertoi Staralle.

Doolittle oli tuolloin esiintymässä Helsingissä järjestetyssä suuressa hyväntekeväisyyskonsertissa, jossa oli mukana myös runsaslukuinen joukko muita artisteja ja yhtyeitä. Mikään niistä ei jäänyt hänelle erityisesti mieleen, mutta poppari ehti kuitenkin tutustua pikaisesti muutamiin suomalaisiin yhtyeisiin.

– Olin mukana televisio-ohjelmassa ja siellä oli myös paljon muita esiintyjiä. Kyllä minä tapasin heitä. En usko että olin kuullut heistä tai heidän musiikistaan aiemmin.

Tammikuussa Eliza Doolittle laajensi toimenkuvaansa hieman uusille urille, kun hän allekirjoitti sopimuksen mallitoimisto Select Modelsin kanssa. Neitokaisen mukaan tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän keskittyisi jatkossa pääasiassa mallina poseeraamiseen. Fanit voivat olla siis rauhassa, sillä musiikkiura on hänelle jatkossakin tärkeintä.

– Kyllä pitää paikkansa. Minulle musiikki tulee aina olemaan pääasia, koska rakastan musiikkiani enemmän kuin mitään muuta. Ajattelin kuitenkin, että malliura voisi olla hyvä tapa nostaa hieman profiiliani ja tehdä siinä samalla vähän mallintöitä ja sen sellaista. Se voisi ehkä auttaa minua urallani, Eliza Doolittle kertoi Staralle.

Paparazzikuvat kuuluvat asiaan

Tammikuussa Eliza sai maistaa ensimmäisen kerran millaista on olla suuren luokan tähti, jota paparazzit seuraavat myös lomamatkoille. Doolittlen ensimmäiset bikinikuvat levisivät nimittäin tuolloin maailman viihdelehtiin, kun hän oli lomailemassa Barbadoksella. Nyt poptähti paljasti kokemuksen olleen yllättävä.

– En oikein tiedä. Olin ensin hieman kauhuissani, koska en odottanut sellaista. En tiennyt että he ottavat minusta kuvia kun olen lomalla. Yritin piilotella heiltä jonkin aikaa, mutta sitten ajattelin että se tulee kuuluisuuden myötä ja kuuluu asiaan. Minun tulee vain tottua siihen, Eliza Doolittle kertoi.

– Onneksi he eivät kuitenkaan kirjoittaneet minusta mitään pahoja asioita, joten se ei ollut lopulta niin paha juttu, Eliza Doolittle lisäsi.

Suomessa Eliza esiintyy Tavastialla 8. maaliskuuta 2011. Kyseessä on hänen ensimmäinen varsinainen oma konserttinsa Suomessa, joten odotukset ovat korkealla.

– Seuraavalla Suomen vierailullani esiinnyn ja toivon, että siitä tulee hyvä keikka. Yritän aina antaa katsojille parhaan mahdollisen keikan yhdessä poikieni kanssa ja toivon, että katsojat tulevat nauttimaan siitä, Eliza päättää haastattelun autostaan jostain Ranskan ja Italian rajamailta.

Jocka Träskbäck

Uusimmat