Suosikkiyhtye Stella: ”Kutsumattomat vieraat jääkää kotiin”

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Kotimainen suosikkiyhtye Stella palaa jälleen levytysrintamalle. Yhtye julkaisee uuden sinkkunsa maanantaina 7. maaliskuuta. Kappale on nimeltään Kutsumattomat vieraat jääkää kotiin. Stellan uusi albumi julkaistaan 25. toukokuuta.

Sinkku kuullaan myös heinäkuussa ensi-iltansa saavassa Roskisprinssi-elokuvassa. Raimo O. Niemen ohjaama nuorisoelokuva perustuu Tuija Lehtisen samannimiseen romaaniin. Elokuvan on käsikirjoittanut Juuli Niemi ja se on kuvattu Pohjois-Karjalassa.

Stella viimeistelee parhaillaan uuden levynsä tuotantoa kotikonnuillaan. Vielä nimeämätön toukokuussa julkaistava albumi on yhtyeen neljäs ja seuraa loistavasti menestyneitä Kuuntelija, Pelkääjän paikalla ja Löytäjä saa pitää -albumeja.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.