Courteney Coxin rinnat paisuivat selvästi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Frendit-sarjassa läpimurtonsa tehnyt näyttelijä Courteney Cox ja hänen ex-miehensä David Arquette tapasivat aikoinaan Scream-elokuvan kuvauksissa vuonna 1996. Pariskunta ilmoitti erostaan muutama kuukausi sitten. Aiemmin tällä viikolla Courteney esitteli bikinikuntoa sarjan kuvauspaikalla Havaijilla.

Nyt näyttelijäkaunotar on ikuistettu vesileikeissä uima-altaalla miehisessä seurassa. Tällä kertaa asuna olivat vihreät bikinit, ja kuvien perusteella vesi taisi olla hieman viileää. Samalla viime päivien epäilyt silikonirinnoista saivat uutta puhtia, sillä nyt Courteneyn rintavarustus on selvästi muhkeampi kuin vielä kolme vuotta sitten.

Maailman suosituimmasta sitcom-sarjasta tuttu Cox, eli Frendit-sarjan Monica, sai lapsen Arquetten kanssa vuonna 2004. Coxin ja Arquetten perheonni oli tuolloin ylimmillään, sillä heidän tiedettiin yrittäneen jälkikasvua jo useamman vuoden ajan. Eron taustalla oli lehtitietojen mukaan Courteney Coxin rinnalleen löytämä uusi rakas Brian Van Hult.

Arquettella tuskin on valittamisen varaa, sillä mies on puolestaan yhdistetty seksikkääseen Jasmine Waltziin. Entinen showpainija Arquette tuli aikoinaan tunnetuksi roolistaan Scream-trilogiassa. Waltz on lukuisia julkkismiehiä viime aikoina pyörittänyt kaunotar, joka on työskennellyt monissa Los Angelesin ykkösklubeissa ja yrittänyt tehdä uraa myös näyttelijänä.