Halle Berryn kaula-aukko napaan saakka

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Halle Berry ja hänen ex-miehensä Gabriel Aubry tapasivat toisensa vuonna 2005, mutta he erosivat keväällä 2010. Berry synnytti parille Nahla-nimisen tyttölapsen vuonna 2008, nyt Aubry vaatii lapsen yhteishuoltajuutta ja virallista vahvistusta isyydelleen.

Yksityiselämänsä traagisista käänteistä huolimatta Halle Berry on nyt poseerannut julkisuudessa palkintogaalassa. Kyseessä oli NAACP Awards -tapahtuma, jossa Berry nousi lavalle yhdessä poptähti Princen kanssa. Samalla yleisö sai ihastella kauniin näyttelijättären asua, jonka kaula-aukko ulottui peräti napaan saakka.

Halle Berry jätti taannoin elokuvaroolinsa keskittyäkseen oikeustaisteluun. Viime aikoina eroriita on kärjistynyt, kun vanhemmat ovat ajautuneet riitaan jopa lapsen ihonväristä. Berryn mukaan lapsi on musta ja Aubryn mukaan valkoinen. Berry on People-lehden mukaan vakavasti huolissaan tyttärensä hyvinvoinnista silloin kun tämä on isänsä hoivissa. Siksi hän vastustaa huoltajuuden myöntämistä isälle.