Tosielämän Fast & Furious: 233 km/h kaahaus päättyi räjähdykseen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Elokuvateattereissa ensi-iltansa vuonna 2001 saanut The Fast And The Furious -elokuva sai aikanaan suuren suosion ja sittemmin myös kolme jatko-osaakin. Sarjan tuorein elokuva Fast & Furious 4 julkaistiin vuonna 2009. Nyt Yhdysvalloissa on nähty vastaavaa vauhdikasta autoilua myös tosielämässä.

Kaksi urheiluautoa ajoivat nimittäin elokuvan tapaan kaupunkialueella kilpaa valtavalla nopeudella, kun toinen kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan ja törmäsi huoltoaseman bensapumppuun. Törmäyksen voimasta bensapumppu räjähti ja synnytti valtavan tulopalon.

Dodge Neonin kuljettaja ja matkustaja ehtivät ulos autosta vain sekunteja ennen kuin tulimeri nieli auton. Asiasta uutisoineen My Fox NY -kanavan mukaan Long Island Expresswaytä kiihdyttäneiden autojen vauhti oli jopa 233 kilometriä tunnissa. Toinen autoista, Mitsubishi Lancer, törmäsi puolestaan Hooters-ravintolan pensasaitaan. Kuljettajat joutuvat oikeuteen 9. maaliskuuta.