Spectacular Smith rajussa kolarissa – Lamborghini murskaksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme eilen kuinka Scream-elokuvien tähti David Arquette loukkaantui viikonloppuna sattuneessa auto-onnettomuudessa ja kiidätettiin sairaalaan. Nokkakolarin syytä ja syyllistä tutkitaan edelleen, mutta kaikeksi onneksi molemmat kuljettajat selvisivät lievillä loukkaantumisilla.

David Arquette ei ollut ainoa viikonloppuna auto-onnettomuudessa ollut julkkis. Myös Pretty Ricky -yhtyeen tähti Spectacular Smith joutui taksin kanssa rajuun kolariin, jossa hänen arvokas Lamborghini-urheiluautonsa keula meni täysin murskaksi.

Artisti itse kiidätettiin ambulanssilla sairaalahoitoon, josta hän ei kuitenkaan Arquetten tavoin päässyt samana päivänä pois, vaan joutui jäämään hoidettavaksi vähintään yön yli. Myöhemmin artisti julkaisi kolaripaikalta otetun kuvan Twitter-blogissaan ja kertoi voinnistaan.

– Olin juuri onnettomuudessa, ja kaikkiin paikkoihin sattuu. Nyt Lamborghini on myös mennyttä, Spectacular Smith pahoitteli.

– Rukoilkaa kaikki puolestani. Olen edelleen sairaalassa :( Lääkäri ei ole kertonut minulle vielä mitään. Toivottavasti olen kunnossa, artisti kirjoitti vielä viime yönä Suomen aikaa.