Näyttelijäkaunottaren silmä sokeutui lopullisesti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britannian viihdemaailmasta on kantautunut jälleen synkkiä uutisia, kun maassa erittäin suosittujen Coronation Street ja Hollyoaks -saippuasarjojen naistähti Charlotte Davies on menettänyt toisen silmänsä näon lopullisesti pahoinpitelyssä.

Tänään Daily Mail uutisoi, että näyttelijättären näköä ei ole onnistuttu pelastamaan. 21-vuotias naispuolinen tekijä Sarah Harding odottaa parhaillaan tuomiota törkeästä pahoinpitelystä ja ruumiinvamman tuottamisesta. Hän on tunnustanut teon, mutta kiistänyt yrittäneensä aiheuttaa vakavia vammoja.

Tilanne sai alkunsa, kun 25-vuotias Charlotte Davies sai Manchesterissä sijaitsevassa The Living Room -nimisessä pintabaarissa viinilasista päähänsä. Hän oli mennyt auttamaan käsirysyyn joutunutta ystäväänsä naistenvessassa, kun häntä lyötiin rikkinäisellä lasilla kasvoihin. Davies kiidätettiin pikavauhtia ambulanssilla sairaalaan, mutta silmää ei voitu enää pelastaa.

– Se tapahtui niin nopeasti. Sanoin tytölle, että jättää ystäväni rauhaan ja käännyin meikkaamaan. Hän nosti rikkinäisen lasin ja löi sillä minua ennen kuin juoksi pakoon. En ole koskaan tuntenut sellaista kipua. Silmästäni lensi verta vaatteilleni. Se oli kauheaa. Tiesin heti, että tulin sokeaksi, Charlotte Davies kertoi The Daily Mail -lehdelle.

– Sydämeni on murtunut ja olen kauhuissani. Koko maailmani on muuttunut. Näytteleminen on ollut aina unelmani ja se voi olla historiaa. En tiedä miten voin palata tämän jälkeen. Olen menettänyt itseluottamukseni enkä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.