Katy Perry ft. Kanye West : E.T.

Singlet · Stara.fi

Maailman suosituimpien poptähtien joukkoon jo parin vuoden ajan lukeutunut Katy Perry on pitänyt viime aikoina hieman aikaisempaa matalampaa profiilia, mutta jokunen kuukausi sitten hänen California Gurls -kappaleensa nousi kuitenkin hittilistoille ja radioiden soittolistoille ympäri maailmaa.

Nyt tuoreimmalta albumilta lohkaistaan vuorostaan singleksi kappale E.T., jossa kuullaan vierailijana hiphop-tähti Kanye West. Miehen antia saadaan ihastella heti ensisekunneista saakka, jolloin Perry jää omassa kappaleessaan hieman turhankin taka-alalle. Kanyen anti kappaleeseen on erittäin onnistunut, ja hän viekin tällä kertaa pisteet kotiin.

Biisin käynnistyttyä myös Katy Perry pääsee viimein esittelemään vokaalejaan, mutta ne kuitenkin hämmentävät. Kappaleen melodioihin on nimittäin sekä laulun että soitinten saralla haettu ilmiselvästi ja lukuisissa eri kohdissa vaikutteita venäläisen t.A.T.u. -tyttöduon taannoisesta All The Things She Said -jättihitistä. Tämä havainto vie kertaiheitolla parhaan terän Perryn kappaleesta.

Laina ei ole kovin merkittävä, mutta tämän tahallisen tai tahattoman lainaamisen ulkopuolelle jäävä kappale ei kuitenkaan onnistu enää olemaan kovinkaan vetovoimainen musiikkiteos. Eniten tästä kappaleesta saavat varmasti irti Kanye Westin ja t.A.T.u.n fanit, sillä Katy Perry jää yllättäen omassa kappaleessaan pelkäksi taustalaulajaksi.

Pisteet 2/5