Lentokoneen vessoista tulee hengenvaarallisia: ”Kannattaa välttää oleskelua”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lentomatkustaminen on kärsinyt valtavasti vuoden 2001 WTC-iskujen jälkimainingeista, kun turvatoimet lentokentillä on viety äärimmilleen. Ylimitoitetut turvatoimet maksavat vuosittain veronmaksajille satoja miljoonia euroja ja lisäksi kuluttavat miljoonia tunteja matkustajien arvokasta aikaa.

Viime aikoina kansainväliset ilmailuviranomaiset ovat väläytelleet jo useamman kerran esimerkiksi nykyisestä nestesäännöstä luopumista, koska sille ei ole enää perusteita. Lentokoneissa sen sijaan ollaan nyt jälleen kiristämässä turvatoimia, kun lentokoneen vessasta tulee pian lentokoneen vaarallisin paikka.

Tähän saakka esimerkiksi Airbus-koneissa on ollut happinaamari myös vessassa, mutta nyt niistä luovutaan. Air France -lentoyhtiö on nimittäin ilmoittanut poistavansa happisäiliöt Airbus 320 ja Airbus 340 -lentokoneistaan ensi viikosta alkaen. Syynä yllättävään ratkaisuun on se, että naamareiden happisäiliöstä on mahdollista valmistaa pommi.

Päätös on aiheuttanut heti tuoreeltaan ihmetystä, sillä jatkossa vessassa istuvalla matkustajalla on merkittävästi muita heikommat mahdollisuudet selviytyä hengissä, mikäli kone menettää paineistuksensa. Tällaisessa tilanteessa koneen wc on jatkossa hengenvaarallinen paikka. Turvallisuusmääräys annettiin tuttuun tapaan Yhdysvalloista.