Suomen lottovoitto ei tekisi vielä rikkaaksi Yhdysvalloissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomestakin löytyy alati kasvava määrä euromiljonäärejä, mutta yhden tai kahden miljoonan omistaminen ei monien mielestä tee vielä aidosti rikkaaksi. Nyt Yhdysvalloissa on selvitelty sitä omaisuuden määrää, joka saa omistajansa tuntemaan olonsa rikkaaksi.

Kyse ei ollut mistään pikkusummista, sillä tutkimuksen mukaan keskiverto amerikkalainen on omasta mielestään rikas vasta kun hänen omaisuutensa on vähintään 7,5 miljoonaa dollaria, eli reilut kuusi miljoonaa euroa. Suurin osa Suomessa jaettavista lottovoitoista on merkittävästi tätä pienempiä.

Fidelity Investmentsin tilaamaan tutkimukseen osallistui tuhat keskimääräistä varakkaampaa kotitaloutta, joiden sijoitettavissa oleva käteisvarallisuus oli keskimäärin miljoonaa dollaria. Vastaajista 42 prosenttia ei pitänyt itseään rikkaana. Sen sijaan vastaajat katsoivat, että vasta omaisuuden moninkertaistumisen jälkeen he tuntevat olonsa rikkaiksi. Yhdysvalloissa 5,5 prosentilla perheitä on varallisuutta yli miljoona dollaria.