Megadeth-tähti Dave Mustaine: “Olen onnekas kun olen hengissä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maineikkaan Megadeth-yhtyeen keulahahmo Dave Mustaine julkaisee tänään suomeksi omaelämäkertansa Mustaine – Heavy Metal. Heavytähti kertoo muistelmissaaan avoimesti huume- ja alkoholiongelmiensa seurauksista.

Dave Mustaine toteaa olevansa onnekas ollessaan vielä ylipäätään hengissä. Omaelämäkerta kuvaa kuinka hengissä säilymisen ohella Mustainesta on tullut heavy metal -ikoni sekä johtaja ja keulakuva yhteen kaikkien aikojen suosituimmista thrash metal -yhtyeistä.

Omaelämäkerta kertoo myös Mustainen nuoruudesta huumekauppiaana sekä hänen useista yrityksistään päästä riippuvuuksista eroon vieroituksessa. Mustainen elämää hallitsee kontrasti menestyksen ja rappion välillä: alkoholi- ja huumeongelmista seuraa väkivaltaa, riitoja ja lähipiirin ihmisten kuolemia. Huumeet myös johtavat vammaan, joka lähes lopettaa Mustainen uran.

Lisäksi teoksessa tulevat käsitellyksi muun muassa Mustainen köyhä ja väkivaltainen lapsuus sekä lapsuutta sävyttäneet Jehovan todistajat ja uskonnollisuus. Se myös kuvaa Mustainen myöhempää flirttailua satanismin kanssa, jonka seuraukset ovat olleet pelottavia.