Charlie Sheenin oikeudenkäynnille takaisku

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Charlie Sheen on parhaillaan vakavissa ongelmissa niin yksityiselämässään kuin ammatillisestikin. Hän sai aiemmin tällä viikolla lopullisesti potkut Miehen puolikkaat -hittisarjastaan, josta hänelle maksettiin huimat kaksi miljoonaa dollaria jokaiselta jaksolta.

Viime viikolla Charlie Sheen haastoi Warner Bros. -yhtiön oikeuteen ja vaati 100 miljoonan dollarin korvauksia. Hän vaati samalla, että asia käsitellään julkisessa oikeudenkäynissä. Nyt Sheen on kuitenkin kärsinyt takaiskun, sillä julkista oikeuskäsittelyä ei tällä hetkellä näytä tulevan. Sen sijaan asiaa ollaan siirtämässä Sheenin vastustuksesta huolimatta siviiliriitoja yksityisesti ratkaisevaan lautakuntaan.

Supertähti oli kaavaillut oikeudenkäynnistä mediasirkusta, mutta sellaista ei tule mikäli riita päätetään ratkaista kaikessa hiljaisuudessa kulissien takana. Sheen vastustaa nyt kuitenkin asian siirtämistä voimakkaasti ja katsoo olevansa oikeutettu julkiseen oikeudenkäyntiin, The Hollywood Reporter uutisoi.