Katherine Heigl meikittä bikineissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijätär Katherine Heigl nousi suuren kansan tietoisuuteen Greyn Anatomia -televisiosarjasta. Vuosia sairaalasarjassa näyteltyään Heigl jätti viime vuonna sarjan ja siirtyi kokonaan elokuvanäyttelemisen pariin. Samalla tähti halusi enemmän aikaa perheelleen.

Nyt näyttelijätär on kuvattu varsin leppoisissa lomatunnelmissa. Mustiin bikineihin sonnustautunut näyttelijätär nautti lomapäivästä rannalla Miamissa. Hiustyyliään entistä lyhyemmäksi muuttanut tähti näytti meikittömänäkin upealta aurinkoa ottaessaan.

Katherine Heigl on elokuvaurallaan keskittynyt lähinnä komedioihin. Näyttelijätär on nähty pääosissa muiden muassa elokuvissa Paksuna, The Ugly Truth ja Killers. Viimeksi Heigl on nähty Suomenkin valkokankaalla elokuvassa Saman katon alla. Parhaillaan näyttelijättärellä on työn alla komedia New Year’s Eve, jonka pääosan hän sai ikään kuin vahingossa. Kyseisen elokuvan pääosaan oli jo kiinnitetty Halle Berry, mutta hän joutui luopumaan roolistaan keskittyäkseen tyttärensä huoltajuuskiistaan. Näin ollen Heigl kiinnitettiin kyseiseen päärooliin Berryn tilalle.