Britney Spears teki paluun uhkean rintavaon siivittämänä – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Britney Spears on ollut viime viikkoina kovasti esillä uuden Femme Fatale -albuminsa musiikin merkeissä. Pian vuorossa on myös levyn markkinointiin tähtäävä kiertue, mutta viikonloppuna Spears otti varaslähdön.

Britney Spears järjesti nimittäin yllätyskeikat San Franciscossa ja Las Vegasissa. Tieto keikoista vuoti julkisuuteen pari päivää ennen aikojaan, mutta se ei menoa haitannut. Sen sijaan molempien keikkojen yleisö sai koko rahan edestä silmänruokaa, sillä supertähti nähtiin yllättävän paljastavissa esiintymisasuissa.

Viime viikolla kiertueen henkilökunnalle laadittu salainen sopimuspaperi vuoti julkisuuteen. TMZ-julkaisun haltuunsa saamasta kopiosta kävi ilmi, että taustatanssijoiden ja muun väen tulee olla koko kiertueen ajan valmiita huumetesteihin, ja että myös testistä kieltäytyminen voi johtaa välittömään irtisanomiseen. Laulajatähti tulee pitää kaukana alkoholista, huumeista ja muista päihteistä.