Idols-suosikki keskeytti kisan – tuotanto antoi katsojille väärän kuvan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen Idols-tuotantokausi on parhaillaan täydessä käynnissä, kun parhaillaan kisaillaan jo finaalivaiheessa. Kerroimme taannoin Idols-kriisistä, joka on erityisesti tänä vuonna realisoitunut laulajien vapaaehtoisena luovuttamisena kesken kilpailun. Televisiossa nämä keskeyttämiset on kuitenkin pyritty pääosin salaamaan katsojilta.

Keskeyttäneiden laulajien lista on kasvanut jälleen uudella nimellä. Nyt nimittäin myös Mari Pallari on vahvistanut keskeyttäneensä Idols-kilpailun omasta tahdostaan. Hänen lisäkseen ovat keskeyttäneet muiden muassa Lassi Valtonen, Joni Teirikangas ja Martta Hakala. Pallari paljasti asian Staran Chaos Tube -haastattelussa. Siinä hän kertoi myös miksi halusi kertoa keskeyttämisestään julkisesti.

– Olin hiljaa lähtemisestäni sen takia, kun se niiin hyvin näytettiin “tippumisena”. Huomasin, ettei minusta ole siihen, kun ihanat ihmiset tulevat harmittelemaan tippumista, että valehtelisin heille. Mielummin kerron, miten asia oikeasti on, Mari Pallari kommentoi.

Samalla Mari Pallari kertoi myös syyn siihen miksi hän lopulta päätyi keskeyttämään kisan.

– Pienet koiranpennut olivat syntyivät juuri edellisenä päivänä, kun minun piti lähteä teatteriviikonloppuun. En voinut mitenkään jättää viikon vanhoja pentuja muiden hoidettavaksi. Pennut tulivat yllätyksenä ja juuri samaan aikaan Idolsin kanssa. Pennut menivät idolsin eteen, Mari kertoo.