Parodiavideo vuodelta 2007: ”Uutisia PerusSuomesta” – katso

Ohhoh! · Stara.fi

Perussuomalaiset saivat eilisissä eduskuntavaaleissa jytkymäisen vaalivoiton. Edellisissä vaaleissa tulos ei ollut kuitenkaan aivan yhtä hyvä. Tuolloin eräällä parodiavideolla kuitenkin nähtiin millainen uutislähetys olisi voinut olla, jos vaalivoitto olisi ollut silloin todellisuutta.

Kyseessä on Yleisradion vuonna 2007 tilaamasta videosta, joka on Kymenlaakson ammattikorkeakoulun opiskelijoiden käsialaa. Tuolloin kahdeksan ammattikorkeakoulun opiskelijat esittivät näkemyksensä eri puolueista. Videolla lähdetään tilanteesta, jossa Perussuomalaiset olivat saaneet kuvitteellisen 53 prosentin saaliin suomalaisten äänistä.

– Perussuomalaisten vaalivoitto on aiheuttanut merkittäviä toimenpiteitä kautta maan. Suomen virallinen valuutta vaihtuu takaisin markaksi. Pankit vaihtavat euroja markoiksi huomisaamusta lähtien. Passien väri muuttuu punaisesta siniseksi. Suomessa astuu voimaan uusi pakolaisohjelma Maassa maan tavalla, uutistenlukija toteaa.

Uusimmat